6A Case muutosviestintä
Aluksi:
Siivoustarvikkeet Oy tarjoaa ammattikäyttöön tarjoavia pesuaine ja siivoustarvikkeita. Yritys on pääkaupunkiseudun 3. suurin siivoustukku ja yritys on pärjännyt hyvin, etenkin koronan aikana monet yritykset tehostivat siivouspalveluitaan. Nyt kuitenkin liikevaihto on kääntynyt laskuun ja yrityksen johto on reagoinut muutokseen.
Yrityksen arvot ensimmäistä kertaa määritelty johtoryhmän kokouksessa ja tarkoituksena on tuoda arvot koko henkilökunnan tietoon ja kehittää toimintaa yhdessä arvojen mukaan. Yritysten arvot ohjaavat toimintaa ja yleensä yritysten arvot ovat tulevaisuuteen tähtääviä. Jokainen ihminen kokee arvot eri tavalla, siihen vaikuttaa ihmisten lähtökohdat ja periaatteet (Saksi, alaluku johdanto).
Yrityksen arvot ovat: Jatkuva kehittyminen, toisten kunnioittaminen ja vastuullisuus.
Muutosviestinnän tavoitteet:
Organisaatiomuutokset ovat pitkäntähtäimen projekteja, jotka vaativat suunniteltua johtamista. Muutoksen onnistuminen on pitkälti kiinni siitä, miten aktiivisesti, miten motivoituneita ja sitoutuneita työntekijät ovat. (Pirinen, alaluku Muutoksen tavoitteet.) Muutosprojektin alkuvaiheessa sovitaan projektisuunnitelma ja pelisäännöt. Hyvät tavoitteet ovat realistisia, motivoivia sekä tarkkoja. Tavoitteita voi muuttaa suunnitelman edetessä ja tavoitteita on hyvä tarkentaa tarvittaessa. (Pirinen, alaluku Tavotteiden asettaminen.)
Muutosprojektin tavoitteena on parantaa liikevaihtoa. Tavoitteet peilautuvat Siivoustarvikkeet Oyn arvoihin. Jatkuva kehittyminen: uudet ekologiset tuotteet, työntekijöille mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhön. Toisten kunnioittaminen: kollegialisuuden lisääminen, Whistleblower-alusta, monikulttuurisuuden ja monimuotoisen työyhteisön korostaminen. Vastuullisuus: ekologisuuden korostaminen kaikissa myyntituotteissa ja yritys hankkii ekokompassin työpaikalle.
Muutokseen tarvitaan johtamista. Johtajan rooliin kuuluu tavotteiden selkeyttäminen ja ymmärtää muutoksen kokonaiskuva. Lahjakas muutosjohtaja ottaa työntekijät huomioon yksilöinä ja onnituu luomaan luottamuksellisen suhteen työntekijöihin. (Pirinen, alaluku Muutoksen johtaminen)
Mitä muutoksia haetaan:
Ekologisuudella ja toimivilla biohajoavilla tuotteilla halutaan saada kilpailuetu muihin yritykseen. Samalla ekokompassipalvelun avulla halutaan pienentää yrityksen hiilijalanjälkeä. Uusilla tuotteilla halutaan eroon liuotinaineista, joka aiheuttaa siivousalanyrityksille paljon ammattitauteja.
Kohderyhmät ja viestintäkanavat:
Pääkanavana toimii yrityksen intranet, johon kaikilla työntekijöillä on pääsy. Intranettiin ilmestyy viikottain toimitusjohtajan blogi ja myös viestintävastaavan viikkotiedote. Lisäksi arvojen jalkauttamiseen kuuluu myös tiimikokouksia, palautekanavat ja työpajoja.
Aikataulu:
Projektin suunniteltu kesto on kaksi kuukautta.
Miten seurataan:
Viestinnän tuloksia on tärkeä seurata ja voidaan sanoa, että viestinnässä onnistuminen on yhteyksissä organisaation menestymiseen. Näin ollen menestyvän yrityksen viestintä on strategista ja sitä mitataan. Viestinnän mittaamisella voidaan arvioida ollaanko pääsemässä tavoitteisiin, onko toimenpiteet olleet onnistuneita, arvioida ja kehittää viestintää ja luopua kanavasta tai toimenpiteestä, joka ei tuota haluttuja tuloksia. (Marjamäki & Vuorio, alaluku Vaikuttavaa.) Tässä viestintäsuunnitelmassa tuloksien onnistumista mitattiin mm. henkilökunnan palautteen avulla, miten hyvin tiedotteita luettiin ja miten hyvin uudet toimintamallit sisäistettiin.
Tästä linkistä pääsee katsomaan viestintäsuunnitelmaa taulukkomuotoisena.
Lähteet:
Marjamäki, P., Vuorio, J. 2021. Viestinnän johtaminen: strategiasta tuloksiin. Alma Talent. Helsinki. E-kirja. Luettu 16.2.2023.
Pirinen, H. 2014. Esimies muutoksen johtajana. Alma Talent. Helsinki. E-kirja. Luettu 16.2.2023.
Saksi. J. 2020. Arvovalta: opas arvojen hyödyntämiseen 2020-luvun johtamis- ja asiantuntijatyössä. Kauppakamari. Helsinki. E-kirja. Luettu 18.2.2023.


Kommentit
Lähetä kommentti